lauantai, 27. joulukuu 2008

Se meni jo

Joulu,nimittäin. Minua lahjottiin kaikenlaisella tavaralla,mm.pinkit Reiskat sain. Kelpaa niitä pitää sit ensikesän Dnepriajelulla ja herättää hämmästystä.

Lomakin lopuillaan ja vielä on mentävä kolmeksi päiväksi isoon maalikylään töihin. Sitten luukku tyhjäksi ja takaisin kotiin työkkärin ahisteltavaksi. Entinenkin rosessi on kesken. Mutta en anna noiden idioottien ahistaa, elämä on liian lyhyt sellaiseen.Jos jollakulla on hyvä vinkki tienestien kasvattamiseen niin otan sen mielelläni vastaan!

Ja nyt: OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE ; ANTAA UNELMIEN ELÄÄ !

sunnuntai, 23. marraskuu 2008

Huhuu, täällä taas

Venähtipä tämä väli taas.

Jouduin puoliksi pakosta lähtemään kotikonnuiltani isoon maalikylään eli Helsinkiin asti töihin. Asun Espoon korvessa ja tuossa eräänä päivänä laskeskelin, että työmatkoineen ja -aikoineen päiväni pituudeksi tulee melko tarkkaan 12 tuntia niin ettei ainakaan vapaa-ajan ongelmia ole. Tylsää ja typerää sen sijaan yllinkyllin. En olis lähteny, jos ei työkkärissä olis niin pilkunnussijaporukkaa töissä. Olen tullut siihen tulokseen, että ylimielinen ja vittumainen käytös on ehdoton edellytys päästäkseen työkkäriin suojatöihin. Siitä eläkevirastahan ei sit luovuta.

No, yritän sinnitellä vuoden loppuun, onneksi on tässä välissä pitkä jouluvapaa ja jos ottas vielä pari päivää palkatonta, niin saisi olla kotona yli viikon. Tartteepa puhua johtajalle.

Lottovoittoa odotellessa :-)

torstai, 30. lokakuu 2008

Terves

 Ja nyt on jo lokakuukin lopuillaan !?

Käytiin maanantaina tapetikaupoilla lähikaupungissa ja sattumalta löytyikin ihan mukavaa paperia kohtuuhintaan. Eilen kun siirsin tapettikassia tehdäkseni tilaa pyykkitelineella niin alkoipa kassista lirua jotakin varpailleni. Ensin luulin, että katto on vuotanut mutta mitään läikkiä ei näkynyt. Ällistyksekseni tajusin että kissankustahan se ! Voi pkle! Miten yhestä rutkulasta on voinu tullakkin niin paljon kusta ja miksi sen oli pitänyt sohottaa just muovikassiin kun lattiaa ja mattoa olis ollu tarjolla huru mycket! Jos olisin ilikiämpi ihiminen niin olis elukan hengenlähtö lähellä. Viisi rullaa meni piloille ja loput eivät riitä huoneen tapetointiin. Ainoa hyvä puoli tässä oli se, etten valinnut tapettia, joka maksoi 53 e / rulla. Sikahintaista, sanon minä!

Mikähän elukkaa vaivaa, ei se ole ennen tällaista tehnyt (paitsi kusi isännän kenkään sen jälkeen kun hän oli käyttänyt kissaa eläinlääkärillä, otettiin pallit pois), aina on pihalle päässy, kakkalaan pelletit vaihdettu ja kylppärin ovi auki, että sinne pääsee hädän hetkellä.

maanantai, 20. lokakuu 2008

Ilta-aatoksia

Pahin angsti alkaa hellittää, syynä lienee se, että voisin lähteä Helsinkiin töihin pariksi kuukaudeksi, kunhan vain asunto järjestyisi. Isäntäkin alkaa jo pehmitä ajatukselle, ymmärtää, että maisemanvaihto tekisi minulle hyvää. Tänä aamunakin kattelin makuuhuoneen ikkunasta ulos ja totesin etten jää kaipaamaan täältä yhtään mitään. No, isäntää ja kissoja tietysti. Mutta maisemaan en ole tykästynyt ja se tarkoittanee etten ole juurtunut tänne. Se on paha asia, luulin jo, että vaellusvuoteni ovat takanapäin.

Savvoon ja Kaenuuseen tekisi mieli, vielä ei päästä kun on syystyöt kesken. Ollaan mietitty sitäkin, että tultaisiin sinnepäin jouluksi,olisi ehkä varmemmin lumista! Kaik on avoinna vielä, tuumattu on niin , että päätä pakottaa.

Osainpa laittaa tänne kuvia niin laittaisin kuvan hassunhauskasta kissatalosta, jonka isäntä näperteli elukoille pahvilaatikoista ja tyynyistä. Kuullostaa pöpiltä mutta hieno siitä tuli!

torstai, 9. lokakuu 2008

Hep vain

 Tuo aika kuluu turhankin nopeasti. Potut on maasta ja sittenpä niitä on säkitetty oikein urakalla. Yhtenäkin päivänä 1500 kiloa ja voipi uskoa, että sen nostelun jälkeen ei tartte salille mennä. Huomasin saaneeni hauiksen oikeaan käteeni ! Vasemmassakin on mutta pienempi.

Muutoin elämä on puijannut minua, se valkeni minulle parisen viikkoa sitten. Jo lapsena sain tarpeekseni potuista, pilkkeistä, ulkosaunoista, vedenkannosta ja vannoin etten aikuisena tekisi mitään niistä. Aika hyvin tuo piti kutinsa useiden vuosien ajan vaan mitäpä teen nyt; just tuota samaa paskaa ja pakkopullana. Ympyrä on sulkeutunut ja sekös ottaa pattiin! Just nyt en kykene löytämään yhtään hyvää puolta maalla asumisessa, haluan kaupunkiin ja asvaltille!

  • Minä ite

    Vanaha, loivaliikkeinen ihiminen.